Lataa esite: esite_suomi.pdf Tulosta esite kaksipuoleisena ja taita se A5-kokoon.
Tietoa yliherkkyydestä
Osa meistä on yliherkkiä hajusteille tai muille kemikaaleille
Kemikaaliyliherkkyydet ovat kasvava ongelma myös Suomessa. Herkistymisen syytä ei tiedetä,
mutta asiaa tutkitaan. Yliherkkyyden vaikeusaste vaihtelee ihmisestä toiseen. Osa hajusteyliherkistä
pystyy elämään normaalia elämää, kunhan ei itse käytä hajusteita. Toiset taas reagoivat jo niin
pieniin pitoisuuksiin, että esim. pesuaineiden tai hajuvesien sisältämät kemikaalit lähiympäristössä
riittävät aiheuttamaan voimakkaita oireita.
Mitä oireita yliherkät saavat?
Hajuste- ja kemikaaliyliherkkyys voi ilmetä monin tavoin. Tyypillisiä oireita ovat altistumista
seuraava päänsärky, pahoinvointi, silmä-, limakalvo-, iho- ja hengitysoireet sekä monet
pyörrytyksen ja väsymyksen kaltaiset yleisoireet. Pahimmillaan oireet estävät täysin työnteon tai
vapaa-ajan vieton ympäristössä, jossa on altistavia aineita. Kun yliherkkä ei altistu kemikaaleille,
hän on oireeton ja voi hyvin.
Puhdas sisäilma on elinehto hajuste- ja kemikaaliyliherkille
Toistaiseksi yliherkkyyttä ei voi parantaa lääkkeillä, vaikka jotkut lääkkeet voivatkin lievittää
oireilua. Tehokkain keino vähentää oireilua on sitä aiheuttavien asioiden välttäminen. Siksi ulko-
ja sisäilman puhtaus ovat tärkeitä kemikaaliyliherkälle. Puhdas sisäilma tarkoittaa paitsi hyvää
ilmanvaihtoa, myös sitä, että kemikaaleja pyritään käyttämään sisätiloissa mahdollisimman vähän.
Yliherkän kannattaa suosia hajustamattomia tuotteita ja vähäpäästöisiä M1-luokan materiaaleja.
Kosteusvauriot tulee aina korjata ajoissa, sillä homealtistus voi aiheuttaa tai pahentaa yliherkkyyttä.
Hajuste- ja kemikaaliyliherkkä voi myös suojautua altistukselta henkilökohtaisten suojaimien
avulla.
Voit auttaa yliherkkää
Jos läheisesi on herkistynyt hajusteille, voit auttaa häntä käyttämällä hajustamattomia tuotteita ja
pitämällä ärsytystä aiheuttavat aineet pois hänen lähiympäristöstään. Tuoksuvat kukat tai mikä
tahansa hajustettu tuote voi tehdä yliherkän olon tukalaksi. Keskustele asiasta rohkeasti hänen
kanssaan ja suhtaudu luontevasti hänen mahdollisesti käyttämiinsä suojautumismenetelmiin.
Hajuste- ja kemikaaliyliherkäksi voi tulla vain altistumisen kautta, joten lähiympäristön
kemikaalikuormitusta on aina syytä pienentää. Välttämällä turhien kemikaalien käyttöä, voi välttää
terveysongelmia.
[takaisin]
(c) Hake ry 2010